Kartano, joka ei suostunut katoamaan

Kirjokiven Kartanon rakennutti teollisuusmies Rudolf Bernhard Elving perheensä kesänviettopaikaksi 1890-luvulla. Vuosien varrella kartano on kokenut monia vaiheita, mutta huolellisen entisöinnin ansiosta se elää tänä päivänä jälleen uudessa loistossa.

Kirjokiven Kartanon värikäs tarina


Kirjokiven kartano on rakennettu 1890-luvulla. 

Kartanon rakennutti tunnettu liikemies, vuorineuvos Rudolf Bernhard Elving (1849–1927) oman perheensä ja sukunsa kesänviettopaikaksi. Elving tunnettiin ennen kaikkea Voikkaan paperitehtaan (nykyinen UPM) perustajana. Elving oli myös mukana päättämässä valtion asioista, mm. Mikkelin junaradan kulkureitistä ja niinpä junarata kulkeekin aivan Kartanon vierestä, jossa Elvingillä oli oma juna-asemansa.

Kouvolan kaupunki omisti Kartanon vuosina 1963 – 2000. Tuona aikana Kartano toimi muun muassa kesäsiirtolana, partion toiminnassa, seurakunnan rippileirikohteena sekä ratsastusleirikohteena. Kesäsiirtolana Kartano toimi 1990-luvulle saakka, jolloin erittäin huonoon kuntoon päässyt rakennus aiottiin purkaa.
 


Clas ja Sari Palmberg

Sari Palmberg osti Kartanon Kouvolan kaupungilta ja entisöi sen pieteetillä entiseen loistoonsa. Kartanon kunnostustyöt kestivät kaikkiaan 15 vuotta. Nykyisin Kartanon omistaa Woikoski Holding Oy ja Kirjokiven Kartano toimii Feelingin matkailuliiketoiminnan premium-kohteena.
 


Kartanon tunnelmallinen takkasali on osa laajennusta, jonka on suunnitellut tunnettu arkkitehti Eliel Saarinen

Kirjokiven Kartanolla yhdistyvät historia, luonto ja nykyaikainen mukavuus. Kartanon takkasali oli alun perin avoterassi, jonka muutostyö mainitaan arkkitehti Eliel Saarisen tunnetuimpien nuoruudentöiden luettelossa. Kartanon oletetaan kokonaisuudessaankin olevan Saarisen käsialaa arkkitehtuurin perusteella, varmuutta tähän ei ole kuitenkaan saatu.
 


Kartanon kaunis kävelyreitti etenee järvenrantaa pitkin

Kartanon puistossa kiertää kävelyreitti, joka tarjoaa mahdollisuuden tutustua Elvingin perustaman puistoalueen 1890-luvun lopulla istutettuun kasvillisuuteen. Kartanon ja pihapiirin rakennusten huoneet on nimetty Kartanon alkuperäisten asukkaiden mukaan.
 


Mutteri - Kartanon rouva

Kartanoa emännöi vuodesta 2008 alkaen täydellä sydämellään Sarin äiti, Mutteri, pitäen huolta niin vieraista kuin työntekijöistäkin. Hänen arvellaan johtavan Kartanon toimintaa edelleen, vaikka onkin edesmennyt 2023.

 

 

 

 

Saatat olla kiinnostunut myös näistä blogimerkinnöistä

Guest Housen tarina

Guest Housen tarina alkoi halusta tarjota vieraille majoitus, joka heijastaa WHD Gårdin rauhallista miljöötä ja tilan elämäntapaa. Rakennus suunniteltiin sopimaan luontevasti maalaisympäristöön.

Kartano, joka ei suostunut katoamaan

Kirjokiven Kartanon tarina

Kirjokiven Kartanon rakennutti teollisuusmies Rudolf Bernhard Elving perheensä kesänviettopaikaksi 1890-luvulla. Vuosien varrella kartano on kokenut monia vaiheita, mutta huolellisen entisöinnin ansiosta se elää tänä päivänä jälleen uudessa loistossa.

Intohimosta tuli museo

Palmbergin suvussa on aina rakastettu vauhtia, kauniita linjoja ja moottorien murinaa. Erityisesti Clas Palmbergille autot olivat enemmän kuin harrastus – ne olivat elämänmittainen intohimo josta sai alkunsa Woikosken Automuseo.

Sertifioitua laatua ja vastuullisuutta

Woikoski Feelingillä vastuullisuus kulkee mukana kaikessa, mitä teemme. Se näkyy arkemme valinnoissa, kohtaamisissa ja halussamme kehittää toimintaamme jatkuvasti paremmaksi.